Miten saada sinut ymmärtämään, että tarvitsen tilaa ja aikaa itselleni kun olen antanut itsestäni kaiken muille. Elämässäni on ollut aikoja, jolloin en ole ymmärtänyt, että tarvitsen lepoa ja rauhaa, jotta jaksaisin elämässäni seuraavaa hetkeä varten. Olen kuitenkin aikojeni saatossa oppinut kuuntelemaan myös itseäni, omia tarpeitani. Kun olen oppinut, olen myös ymmärtänyt, että jos en voi pysähtyä, levätä ja ladata akkujani palan loppuun.

Kun annat itsestäsi jatkuvasti muille jotain, alkaa oma sisin tyhjentyä. Kohta jo huomaat, että sinulla ei olekaan enää mitään annettavaa kenellekään, ei itsellesi saatikka sitten muille. Sinun takkisi on tyhjä, tyhjempi kuin silloin kun vielä kannat takkia ylläsi, etkä huomaa sen tyhjenemistä.

Kun sinusta löytyy piirre, joka pyrkii olemaan hyvä kaikille ihmisille. Valaa heihin uskoa ja lämpöä, uskoa siihen, että kaikki tulee vielä paremmaksi, kunhan vain näet sen. Kun olet antanut itsestäsi, sinun tulee myös saada jotain, mutta mitä se jotain on. Aina sitä ei heti itsekään ymmärrä mitä kaipaa tai tarvitsee. Kehossa kyllä tuntuu, että taakka on liian suuri ja kasvaa koko ajan jos ei itse ala kiinnittämään siihen taakkaan huomiota ja ala hellittämään tahtia.

Kun olet tarpeeksi antanut sinun pitäisi saada levätä, olla hiljaisuudessa, tehdä sitä mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä. Tekeminen voi olla vain paikallaan oloa, tekemättä yhtään mitään. Myös ympäristön tulisi tukea sinua sinun omissa tarpeissasi. Ympäristön tulee antaa sinulle tilaa ja hyväksyntää omille tarpeillesi, kun sellaisen viestin heille lähetät.

Silloin kun meillä on lapsia, lapset eivät useinkaan halua, että omalla vanhemmalla on omaa aikaa pysähtyä. Lapsi tarvitsee vanhempaansa ja mitä enemmän vanhempi pyrkii vetäytymään omaan hiljaisuuteensa, sitä enemmän lapsi pyrkii sitä rikkomaan. Todellisuudessa lapsi pelkää, mitä vanhemmalle tapahtuu. Hän ei olekaan enää se läsnä oleva vanhempi, joka on aina saatavilla, kun lapsi häntä tarvitsee. Lapsi kokee jäävänsä yksin. Lapsi tietää sisimmässään, että jos jään yksin en selviä. Olen vielä liian pieni olemaan yksin. Tämän ajatuksen myötä, lapsi alkaa hakemaan vanhemman huomiota. Hän miellyttää, hän on vihainen, hän tekee asioita vanhemman puolesta. Lapsi yltää valtaviin suorituksiin vain siksi, että pelkää yksin olemista ja yksin jäämistä. Tämä tunne on lapsella aito, koska lapsen kasvu on vielä keskeneräinen.

Joskus aikuinen käyttäytyy samalla tavalla kuin lapsi. Hän ei halua nähdä toisen ihmisen hiljaisuutta ja poissaoloa. Hän ei halua, että toinen ihminen on uppoutuneena omiin ajatuksiinsa tai vain nauttii hiljaisuudesta ympärillään. Aikuinen taantuu hetkellisesti lapsen tasolle. Keinot aikuisella ovat järeämmät, sitkeys lapseen verrattuna sata kertainen. Kun haluan sinut takaisin, teen mitä tahansa saadakseni sinut itselleni. Toimintatapani ovat kuitenkin kuin lapsena opitut toimintamallit. Muuta ei ole, koska muusta ei tiedä. Kukaan ei ole koskaan herättänyt ajattelemaan, miksi toinen ihminen tarvitsee tämän oman hetkellisen rauhan.

Kun toisen lapsenomaiset tavat tavoittaa sinut, joka haluat vain aikaa ja ladata akkujasi. Aikaa saada itsesi jälleen jaksavaksi, alkaa sinussa kehittyä kiukku. Alat torjumaan toisen, alat välttelemään puhumista, vetäydyt enemmän kuoreesi, jotta toinen ymmärtäisi, päästää irti. Yrität puhua, yrität kertoa, että tarvitsen omaa tilaa, jotta jaksaisit mutta sanasi ei tavoita toista ihmistä. Mitä enemmän yrität viestittää oman tilan tarpeesta, sitä tiukemmin toinen takertuu sinuun. Miten saan sinut ymmärtämään, miten saan sinut päästämään irti, niin etten pala loppuun, sinun ja muiden tarpeille.

Tässä istun ja pohdin mitkä ovat ne keinot, joilla yritän saada sinut ymmärtämään. Onko minun omat keinoni niitä, joita äiti käyttää silloin kun lapset tuntuvat olevan liikaa tai liian lähellä. Enkö minäkään tiedä miten kohdata takertuva aikuinen, jolle ei mikään riitä. En minäkään haluaisi olla ilkeä, tai käyttäytyä sinua kohtaan huonosti. Mutta toivoisin sinun ymmärtävän, että en katoa mihinkään, vaikka olenkin väsynyt olemaan ihmisten seurassa. Mitä pidemmälle sinä viet tarvitsevaisuutesi, sen sulkeutuneemmaksi minä tulen. Aikaa kuluu, emmekä pääse takaisin siihen yhteyteen, jossa molemmat voimme hyvin ja jossa voin katsoa sinua aikuisen silmin. En äidin, joka tuskastuu lasten jatkuville odotuksille. Ole sinä aikuinen, joka hyväksyy minun tarpeeni, silloin minäkin voin olla aikuinen, joka kohtelee sinua aikuisen tavoin, ei väsyneen äidin, joka on pakotettu olemaan lapsille silloinkin jaksava, kun voimavaroja ei enää ole.