Kodin ilmapiirin tulee olla rauhoittava ja lämpöä antava. Kodissa tulee tuntea olevansa turvassa, ilman, että kokee uhkaa niistä ihmisistä, joiden kanssa siellä asuu.

Aina ei kuitenkaan ole näin. Kodissa saattaa olla yksi henkilö, jonka toiminta vaikuttaa koko perheeseen. Näin on ainakin alkoholistiperheissä. Alkoholistin käyttäytyminen ei ole turvaa antavaa, eikä johdonmukaista. Alkoholin käyttö aiheuttaa lapselle kauaskantoisia ongelmia. Ongelmat eivät ole vain tässä hetkessä vaan, aiheuttaa ongelmia myös myöhemmässä elämässä. Alkoholistin tapana on vedellä naruista ja näin säädellä perheen toimintaa, itseään tukevaksi. Alkoholisti tarvitsee aina syyn, jolloin voi tarttua pulloon ja aloittaa juomisen.

Alkoholisti voi myös juoda jatkuvasti. Elämä on mennyt jo niin pois raiteiltaan, ettei voi katsoa elämäänsä avoimin silmin vaan siihen tarvitaan rohkaisua ja vahvistusta antavia elementtejä. Vahvuus näkyy vain silloin kun siinä on mukana jokin nautintoaine, joka poistaa estot.

Mitä alkoholisti sitten juomisen taakse piilottaa? Vaikka alkoholi itsessään koukuttaa ihmisen, on hänellä aina kuitenkin jokin sisäinen syy miksi juo. Meidän ulkopuolisten on vaikea nähdä juurisyyhyn vain siksi, koska alkoholisti ei osaa kertoa tunteistaan. Kun tunnemme sisäistä pahaa oloa ja emme saa sitä pahanolon tunnetta ilmaistua, alkaa tunteet kasaantua ja on helpompi turruttaa tunteensa juomalla, kuin kertoa niistä tai edes yrittää kertoa.

Elämäni mukana on kulkenut monta alkoholistia. Heidän mennyt elämänsä on ollut täynnä hylkäyksiä, joita piilottavat juomisellaan. Vanhempiaan ei voi valita, mutta puolisonsa voi. Mutta niin tuttu ja turvallinen riippuvainen vanhempi houkuttelee kiinnittymään henkilöön, joka muistuttaa minua vanhempani tavasta kohdata minut ja minun tarpeeni. Saan toteuttaa opittuja tapoja, eikä tarvitse astua uuteen ja pelottavaan. Myös minä turrutan tunteeni ja lähden riippuvaisen leikkiin mukaan.

Hoidan, hoivaan ja huolehdin, kuten äiti tekee lapselleen. Näin tulen täyttäneeksi alkoholistin tarpeet, juuri ne tarpeet joita alkoholisti on vailla. Hoivaa ja huolehtimista vailla olevaa vanhempaa. Ja kun en enää jaksa, saan vihaisen hyökkäyksen, josta minulle syntyy pelkoja, joita on vieläkin vaikea käsitellä.

Vaikka kuinka paljon täytän alkoholistin toiveita, joudun pettymään. Hän ei muuta tapojaan, lupaa kyllä mutta muutosta ei vain tule. Miksi muuttaisi, ymmärrän sen nyt hyvin. Ei hänellä ollut tarvetta muuttaa tapojaan, juomisen synnyttämää euforiaa. Eikä tarvetta nähdä juomiseen liittyvää tunteiden piilottamista. Minähän ylläpidin hänen juomistaan, olemalla korvaava henkilö, joka koskettaa piilotettuihin tunteisiin. Annoin puolisolleni tilaa ja mahdollisuuden juoda, olemalla syyllinen hänen juomiseensa.

On kulunut aikaa siitä kun olen tätä elämää elänyt. Joudun kuitenkin yhä keskittymään itseni näkyvänä pitämisessä. Vajoan yhä välillä tilaan, josta minun on vaikea päästää irti. Pelkään aggressiivisuutta, pelkään näyttää heikkouttani, koen aika ajoin voimakasta turvattomuuden tunnetta. Välillä minulle tulee tarve vetäytyä kuoreeni. Vältän ihmiskontakteja ja kun joudun tilanteeseen, jossa olen ihmisten kanssa tekemisissä, välttelen tulla nähdyksi ja kuulluksi. Pelkään näiden ihmisten reaktioita. Voinko olla se minä, joka oikeasti olen ja joka haluan olla.

Se, että alkoholisti mieheni on minusta nyt erillään on hyvä, sillä tiedostan, että minun ei tarvitse enää ajatella häntä ja hänen tekojaan. Mutta minulla on vielä toinen vanhemmistani elossa, jonka kanssa nämä lapsuudesta asti rakennetut tavat aktivoituvat. Kun tapaan vanhempani, meille syntyy lapsuuden muodostama äiti-tytär suhde. Tunnistan miten väärä toimintamalli meidän välisessä kommunikoinnissa on, mutta siitä erillään pysyminen vaatii minulta paljon voimia. Minun on turha toivoa vanhemmalta enää muutosta, sillä ikä on jo esteenä pinttyneille tavoille. Aika ajoin huomaan hänen yrittävän, mutta yhtä nopeasti kuin hän aloittaa, yhtä nopeasti ne yritykset katoavat. Harhainen mieli astuu jälleen mukaan keskusteluun.

Minulla ei siis ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä nämä tilanteet. Jotta opin hyväksymään, minun tulee hyväksyä myös omat piirteet, joita lapsuus ja mennyt avioliitto on minuun rakentanut. Minun tulee hyväksyä aika ajoin esille tulevat rajoitteet, ja katsottava niitä silmiin. Katsottava niitä lempeästi, sillä en voi niille mitään. Voin vain valaa itseeni luottamusta, sanomalla itselleni, että olet yhtä arvokas kuin nämä ihmiset, joiden puolesta olen elänyt. Minun ei tarvitse piilottaa omia tarpeitani, tulla nähdyksi ja kuulluksi sellaisena ihmisenä, joka todella olen. Ihminen, joka tarvitsee välillä yksinäisyyttä, ja joka antaa tasapainoa omille ajatuksille. Ihminen, jolla on myös tarpeita, tulla nähdyksi ja kuulluksi, hyväksytyksi näillä menneen tuomilla vaatimuksilla.