Kun elämä osaisikin kulkea niin, että me kaikki näkisimme, miten kohtelemme muita ihmisiä. Näkisimme miten omat tarpeemme täyttävät omat ajatuksemme ja niiden mukaan muidenkin pitäisi elää.

Olla erillinen ihminen parisuhteessa. Joskus parisuhteessa on vaikeaa seistä omilla jaloillaan. Toisinaan nojaa puolisoonsa niin, että puoliso on kaatua sen alle. Toisinaan taas sanat eivät kohtaa. Tee miten haluat ja samassa silmänräpäyksessä mieli muuttuu ja ei olekaan hyvä, miten puoliso on toiminut. Yritä siinä sitten olla niin, ettei olisi häiriöksi tai vaivaksi. Ettei vahingossa ottaisi toisen luomaa tilaa itselleen tai loistaisi väsyneenä poissaolollaan toisen tarvitsevaisuudesta. Tuntuu kuin pitäisi kadota maanpinnalta, kadota kokonaan, jotta saisi tilaa hengittää ja olla, sellainen ihminen, joka aidosti on.

Riippuvainen puoliso rakastaa ja ei rakasta. Rakastaa ehdoitta ilmaisee puoliso, mutta kaikki kuitenkin tuntuu siltä kuin niissä olisi aina jokin odotus. Jos et ole puolisoa varten, hän ei tarvitse sinua. Hän ei silloin rakasta sinua, eikä välitä siitä, miten hän sinulle puhuu, vai puhuuko ollenkaan. On vain hänen tarpeet. Jos puoliso haluaa, että et ole hänen lähellä, hän työntää sinut pois olemalla vihainen, ärähtelemällä ja näin kertomalla, olet nyt liikaa minun elämässäni. Jos taas puoliso on heikoilla, hän tarvitsee minua, tarvitsee minua niin paljon, että ei voi irrottaa minusta hetkeksikään. Hän ei kykenekään sillä hetkellä antamaan tilaa sinulle, koska hänen sisällä huutaa pieni lapsi, joka ei saa huomiota, ei saa sitä mitä tarvitsee.

Entä minä. Kysyykö minulta koskaan ketään mitä minä tarvitsen. Milloin tarvitsen rakkautta ja milloin taas tilaa itselleni. Hyvin harvoin, kukaan kysyy minulta mitään. Siinä ei sitten olekaan muuta mahdollisuutta kuin vaieta, sillä puhuminen menee kuuroille korville, koska minua ei ole olemassakaan silloin kun minulla olisi jotain asiaa tai tarvitsen jotain. Jos joskus tulee tilanne, että minua kuultaisiin, se tulee minulle niin puun takaa, että oikein säikähdän. Säikähdyksen myötä en sitten osaakaan sanoa muuta kuin, että ei minulla mitään tarvetta ole, kyllä minä selviän, tai kun olen oikein urhea ja pieni vihaisuus on sisällä, tulee sanottua, että kyllä minä pärjään.

Pärjääminen on minulle ihan luonnollista. Olenhan joutunut pärjäämään lapsena monestikin. Olen ollut reipas, urhea ja pärjäävä. Tunnistan kyllä lapsuuden ujona olemisen, mutta olen joutunut ohittamaan sen hyvinkin usein. Pakkohan se on ollut ohittaa, koska minua ei ole ollut, on vain ollut äidin täyttämättömät tarpeet, joita minun piti täyttää. Siinähän sitä peilaamista tähän aikakauteen onkin oikein olan takaa.

Mutta jos näistä omista tunteista haluaa puhua tässä ajassa, voi vastapuoli käyttää niitä vihaisuudessaan hyväksi. Sinä olet sellainen ja tällainen. Päässäni on vikaa ja minulle tulee niitä mustia hetkiä tuon tuosta, varsinkin silloin kun olisi omia tarpeita ja yritän niistä kertoa. Kyllä siinä helposti tulee ajatelleeksi, että kannattaa olla ihan hiljaa vaan, ettei leimata ihan hulluksi, ihan pähkähulluksi.

Miten sitä vastapuoli ei näe niitä omia sokeita pisteitään. Ja sen satunnaisen kerran kun ne alkavat tulemaan esille, on parempi, että kääntää katseensa siihen toiseen osapuoleen, niin ei nouse häpeän tunteita itselleen. Ja ettei oma torni, jonka on itselleen rakentanut kaatuisi. On parempi pysytellä vaan omassa tornissaan, niin uskomus itsestään säilyy hyvänä. Olen hyvä ihminen, joskus sanotaan. Minä olen hyvä ja muut minun ympärilläni ihan sanonko mistä, näin ajattelee ihminen, joka katselee verhon takaa torninsa ikkunasta. Jos tulisi näkyväksi omine virheineen, niin voi olla että muut ei sitten ehkä minusta välitäkään. Jäisin ihan yksin.

Mutta kuinka ollakaan. Yksin jäämistä kohti tuo tornissaan seisova on menossakin. Ei hänen lähellään kukaan muu kuin hännystelijät tai adjutantit viihdy. Heilläkin kun on oma lehmä ojassa siinä ihmissuhteessa. Hekin kaipaavat kannattelijaa sitä, joka olevinaan auttaa hädän hetkellä. Ja uskokaa vaan, auttaminen on sekin vain olevinaan, koska molemmilla suunnilla on tarvitsevia ihmisiä ja tarpeet pitää saada täytetyksi, jotta kokee olevansa hyvä ihminen.

Ei tässä kuviossa rakkaudella mitään tekemistä ole. Siinä on vain niiden hännystelijöiden tarpeet ja vielä senkin tarpeet, jota hännystellään. Aikani minäkin hännystelin äitiäni, saadakseni edes jonkinlaisen kiitoksen olemassaolostani. Olenhan minä sentään äitini lapsi. Samaa voisi ajatella avioliitossa. Kyllä se mies on omasta tahdostaan minut valinnut rinnalleen. Itse sitä toivoisi, että jotain muutakin varten kuin täyttämään omia loputtomia tarpeitaan. Rakkaus kun minun mielestäni on jotain muuta kuin toisen jatkuvaa tarvitsevuutta.

Joskus puoliso voi ajatella, rakkauden olevan sitä, että vaimo tekee ruokaa, pesee pyykkiä, pitää kodin siistinä, hoitaa lapset, jos niitä perheessä sillä hetkellä sattuu olemaan ja muutenkin vaimo palvelee miestään. Lumetkin tulee luotua ja nurmikko ajettua. Mitä muuta sitä sitten mies voi toivoakaan. Toki sitä vaimoa tarvitaan toisinaan kannattelemaan miestään. Vaimo, joka ottaisi vastuun päätöksistä, kun sillä hetkellä itselleen päätökset ovat vaikeita. Kyllä on naisella tehtävää kerrakseen, omien lisäksi, jos omiin tehtäviin tai harrastuksiin edes on aikaa.

Sitä kun ottaa aikaa ja tilaa itselleen kaiken uhallakin alkaa mielikin hiljalleen rauhoittua, saa hetken aikaa ajatella itseäänkin.  Mutta kas vastapuoli huomaa sinun rauhallisuutesi ja siitäkö sitten tuo ärhentely alkaa. Nyt voi iskeä oikein kunnolla, ja antaa takaisin kaikki vääryydet, joita olen sanonut tai jättänyt kokonaan sanomatta tai olen jättänyt tekemättä asioita tai ihan vaan olematta häntä varten. Ja siitä kaikki sitten taas alkaa uudelleen. Voi kun saisikin sen tornissaan istuvan laskeutumaan alas, samalle tasolle muiden kanssa. Varsinkin hänen kanssaan, joka yrittää saada tilanteen taas sellaiseksi, että molemmilla olisi hyvä olla. Sillä uskon, ettei siellä tornissaan asuvalla ole itsellään oikein hyvä olla.

Jos oikein tuntee rakastavansa toista, kyllä sitä sitten pitää vain nöyrtyä huomaamaan omatkin virheet, joita tekee. Kun se parisuhde sattuu olemaan kahden ihmisen kauppa. Ei siitä mitään tule, jos ajattelee sen olevan vain yksisuuntainen. Niinhän sitä sanotaan, yhdessä mennään myötä ja vastamäet. Välillä kompuroit sinä ja sitten minä, yhdessä loppuelämän!