8.1.2024

Muistan lapsuuden häpeän tunteita. Julkinen häpeä oli tunteista pahin. Sinä nauroit minun lapsenomaiselle käytökselleni. Sinä pilkkasit minua taitamattomuudestani. Tein asioita omalla tavallani, koska en ollut saanut siihen ohjausta, vain käskyn tee tämä ja tuo. Kun tulos ei ollut sellainen, joka olisi sinua miellyttänyt, huusit minulle tai muiden ollessa läsnä, pilkkasit minua ivallisilla sanoillasi. Sinä opetit minut varovaiseksi. Minun oli pakko varoa kaikkea mitä sanoin, kaikkea mitä tein. Keräsin itselleni tietoa salassa, sillä näkyvänä olisit minua haavoittanut, satuttanut niin, että häpeän puna olisi noussut kasvoilleni. Lopulta haluani tulla nähdyksi ei enää ollut, vaikka minussa oli paljon hyviä ja vahvoja näkyväksi tulemisen tarpeita ja taitoja.

Häpeä on monimutkainen tunne. Se on ydin koko minuuden syntymiselle. Kun tunnen häpeää, sille on jokin syvällä sisälläni oleva tarve tulla nähdyksi tai kuulluksi. Tai toisaalta sen tarve on piilottaa jotain, mitä en halua näyttää muille. En ole kelvollinen tällaisena kuin olen, koen riittämättömyyden tunnetta, en ole hyväksytty. Miten monella tapaa voikaan ilmaista häpeän piilottamaa minuutta.

Häpeän tunne syntyy, kun kokee epäonnistuvansa vastavuoroisuudessa. Jo pieni kolmen kuukauden ikäinen vauva kokee epäonnistumista vuorovaikutuksessa. Tunnistan tämän itsessäni. Äitini ei ole osannut olla vastavuoroinen. Hän ei ole osannut vastata minun yrityksiini saada hänen huomiotansa. Hän ei ole katsonut minuun hyväksyvästi tai ei ole luonut katsettaan minuun lainkaan.  Silloin olen varmasti laskenut katseeni alas ja kääntänyt pääni pois. Tunnistan tavan itsessäni vieläkin. Kun minun tarpeeni vuorovaikutukseen ja hyväksyvään kohtaamiseen ei ole onnistunut, katoan. Minusta tulee näkymätön, olen paikalla mutta en läsnä.

Kun kätken häpeäni, yritän kaikin tavoin käsitellä sitä piilossa muilta. Vaikka yritän kätkeä häpeän tunteeni, tunne on kuitenkin näkyvissä. Kehoni viestittää minulle tunteen olemassaolon. Voin punastua, hiki nousee pintaan, vapisen. Lamaannun tai alan puhumaan liikaa. Koska tarve piilottaa aito häpeän tunteeni on voimakas, voin käyttäytyä häpeämättömästi, minusta tulee piittaamaton ja kyyninen. Kun häpeä oikein yrittää pyrkiä esille, minusta tulee vihainen ja ärtynyt. Minussa syntyy raivo, jonka kohdistan itseeni tai muihin.

Häpeällä on myös tehtävänä suojella. Suojella niin, etteivät muut vahingoita minua, tai minä en vahingoita muita. Häpeään liittyy moraali. Moraali ja empatian taito. Minun ei tarvitse kävellä muiden yli. Minun ei tarvitse moittia muita, eikä moittia heidän virheitään, vaan voin rauhassa vastaanottaa heidän keskeneräisyytensä. Voin seistä heidän rinnalla ja olla tukena, silloin kun he vielä harjoittelevat asioita. Minun ei tarvitse korottaa ääntäni, minun ei tarvitse olla vihainen siitä, että muut eivät vielä osaa asioita. Voin rauhassa antaa heidän harjoitella omalla tavallaan, jotta voivat oppia tulemaan mestariksi.

Mestariksi tuleminen vie pitkän ajan. Kun kokemusta asiaan tai tehtävään ei ole, sen oppiminen vie aikaa ja tarvitsee tukea, onnistuakseen. Onnistumisen ilo ei tule siitä, että toinen häpäisee. Se tulee siitä, että koet muidenkin olevan tyytyväinen siihen mitä olet tehnyt. Kun tulee vihaiseksi huutaa ja raivoaa, silloinkin nousee häpeän tunne. Jokainen meistä kohtaa häpeän tunteen omalla tavallaan. Joku hyökkää, puolustautuu tai menee hiljaiseksi. Kieltäytyy tekemästä asioita, koska vihaisuus saa aikaiseksi voimakkaan häpeän tunteen, tyytymättömyyden omaan kykenemättömyyteen.

Sinä joka huudat, pilkkaat, naurat, ivaat, ja kohtelet huonosti. Tiesitkö, että olet tuonut muille nähtäväksi oman häpeän tunteesi. Häpeän omasta kykenemättömyydestä ja taitamattomuudesta.  Näillä kaikilla negatiivisilla kohtaamisilla piilotat oman häpeän tunteesi. Voimme tätä häpeän kohtaamista nimittää myötähäpeäksi. Mutta turhaan häpeät, sillä ketään meistä ei ole ollut hyvä ja taitava asioissa, ennen kuin tukea saanut harjoitus on sisäistetty.

Häpeä on tunne, joka syntyy kasvatuksessa. Kokemuksissa, joissa ei koe olevansa hyväksytty omana itsenään. Jokaisen vanhemman omat häpeän kokemukset, viitoittavat heidän lastensa häpeän kokemuksia. Mitä enemmän tiedät ja tunnistat omaa häpeääsi, sitä vähemmän sinulla on tarvetta häpäistä muita ja sitä vähemmän sinulla on tarvetta häpäistä omaa lastasi.

Jotta pääset häpeän tunteesta, ole myötätuntoinen itseäsi kohtaan. Omien tunteiden vähättely, niihin takertuminen tai liioittelu vain lisää häpeän tunnetta. Hyväksy häpeän tunne, totea, minuun sattuu juuri nyt, häpeän. Minun tunteeni ovat hyväksyttäviä ja kipu, joka syntyy häpeästä, on inhimillinen. Tiedän, että en ole yksin häpeäni kanssa, sillä muutkin ihmiset tuntevat häpeää, kuten minä.