13.10.2024

On sunnuntai, ja ilmapiiri on rauhallinen, kuten tässä kodissa aina.

Näin ei ole aina ollut. Elämä ennen tätä aikaa ei aina ollut rauhallinen, oli vain päiviä ja hetkiä, jolloin sai olla varuillaan. Jokainen päivä sisälsi väsymystä ja pelkoa. Suru kaiversi sisällä mutta ulospääsyä ei ollut näkyvissä.

Vastuu oli suuri ja turvaa ei ollut. Kodin turvallinen ilmapiiri oli kaikkea muuta kuin turvallinen. Jokainen päivä toi ajatuksia, seuraavasta katastrofista. Koskaan ei tiennyt, milloin seuraava räjähdys on ovella.

Elämä alkoholistin kanssa toi jokaiselle päivälle tunteen, että pitää olla varuillaan. Koskaan ei tiennyt, mikä laukaisi vihan minua kohtaan. Jokainen kerta oli erilainen. koskaan ei tiennyt mistä syntyi seuraava ongelma. Ongelma kun voi syntyä mistä vain.

Puhuminen ja ilmaisu omista tarpeista ei ollut vaihtoehto. Oli vain alkoholistin tarpeet. Alkoholistin, joka vetää naruista ja säätelee perheen elämää. Jokainen meistä eli omaa elämäänsä vaikka asuimme samassa talossa. Jokainen yritti olla mahdollisimman näkymätön. Liian näkyvänä oleminen sai aikaiseksi raivokohtauksen, jossa kukaan ei tiennyt miten kohtaus etenee. Olinko minä vai kodin esineet kohteena, kukaan ei tiennyt.

Hyvin usein minulta kysyttiin, miksi en luovuta. Minulla oli siihen aina vastaus valmiina. Joko syy oli lapset, toisinaan toimeentulo. Joskus kerroin etten halua luopua kodista. Aina oli jokin syy miksi ei voi luopua.

Todellisuudessa olin riippuvainen alkoholististani. jokaisen juomisen ja raivokohtauksen jälkeen tuli lupaus paremmasta. En enää juo koskaaan, muutan tapani. Lapset saavat sen, mitä olen juodessani luvannut. Mikään ei kuitenkaan muuttunut. Juominen, raivokohtaukset ja tyhjät lupaukset lapsille jatkuivat.

Otin vastuun kaikesta. En ymmärtänyt, että ottaessani vastuun kaikesta, annoin alkoholistille luvan juoda. Luovuin kaikesta, mikä oli minulle omaa ja merkityksellistä. Minulle merkitsi vain kaikki se millä saisin elämän tasapainoisemmaksi. Rauhan pysymään kodissa. Tein kaiken itseni kustannuksella. Rajat minun ja alkoholistin välillä olivat hämärtyneet.

Mielessäni pyöri hyvin usein, että minä korjaan tämän tilanteen, minä pelastan alkoholistin. Usko kaikkivoipaisuudesta nosti minun teot taivaisiin. Pystyin kaikkeen, sanan täydellisessä merkityksessä. Ei ollut asiaa tai tilannetta, mitä en olisi selvittänyt. Jos asia olisi jäänyt korjaamatta, muut olisivat huomanneet perheemme ongelmat. Mikä kuvitelma, perheemme ongelmat näkyivät varmasti kaikille ja kaikkialla. Ei alkoholistin toiminta mihinkään muutu, on hän näkyvillä muille tai pysyy piilossa kotonaan. Mutta minä kuvittelin, että voin salata kaiken pahan mitä meidän elämässä oli.

Lopulta voimat ehtyivät. Jostain viimeisestä murusesta nousi tahto, valtava kiukun tunne. Päätin nyt tämä loppuu, vaikka mitä tapahtuisi. Rohkeana vuokrasin minulle ja lapsilleni asunnon. Olin valmistautunut lähtöön, mutta jokin sai mieleni muuttumaan. rohkeus katosi, ja pelko astui tilalle, mitä jos en pärjääkään, mitä jos…

Luovuin kaikesta mitä olin suunnitellut. Pelkäsin eniten sitä, että jään yksin, en selviä kaikesta vastuusta. Miten hassu ajatus, olin kantanut vastuuta jo vuosia kaikesta mutta kun olisi pitänyt luopua alkoholististani en selviäkään.

Elämä jatkui samanlaisena. Alkoholisti pyöritti meidän elämää kuten aikaisemminkin. En vieläkään tiedä, mikä sai mieleni vielä kertaalleen muuttumaan. Otin itseäni niskasta kiinni, laitoin eropaperit matkaan ja tein suunnitelman. Ja lopulta kaikki päättyi. Olin tehnyt eroprosessiani lähes kymmenen vuotta.

Muistan hetken kun jäin kotiimme yksin. Kaikki painostava ilmapiiri oli poissa. Tunsin miten hengitykseni vapautui, tunsin miten itku kuristi kurkkua. En voinut pidättää itkua enää, se tuli valtavalla voimalla, ja laittoi minut käpertymään kuin lapsi sohvalle. Itkin pois kaiken sen ahdistuksen minkä elämä alkoholistin kanssa oli tuonut.

Elämä asettui uusiin uomiinsa. Aloin rakentamaan muuttunutta elämääni uudelleen. Olin alkoholistin puoliso, joka on myös riippuvainen alkoholistista. Alkoi loppuelämäni matka, päästää irti alkoholistista, joka valjasti minun lapsuuden riippuvuuden itselleen. Vielä nykyäänkin joinakin päivinä huomaan riippuvuudesta johtuvat tavat toimia kurkkivan selkäni takana. Onhan riippuvuuteni syntynyt jo lapsuudessa.

Jokainen uusi päivä tuo minulle kuitenkin mahdollisuuden katsoa silmästä silmään näitä uskomuksia riippuvuudesta. Jokainen uusi päivä antaa minulle tilaa olla juuri se ketä oikeasti olen. Minun tulee vain oppia ymmärtämään, milloin riippuvaisuuden synnyttämät tunteet tulevat esille. Minulla ei ole enää alkoholistia, jonka vuoksi elää. On vain aito minä, jolle jokainen päivän kauneus antaa voimaa jatkaa elämää ilman alkoholistia.