3.10.2024

Opiskellessani taideterapeutiksi, löysin sellaista mitä en koskaan ollut nähnyt. Rakastuin luontoon ja sen tuomiin värien muutoksiin, joita vuodenajat toivat esille. Rakastuin siihen, miten käsieni kautta sain tuotua itseäni näkyväksi. Sain esille tunteita, joita en tiennyt itselläni olevankaan.

Minulla alkoi matka, syvälle sisimpääni. Miten kiehtovaa se oli. Kuvat joita maalasin, kuvat joissa annoin käsieni vain liikkua, näytti minulle tietä. En ollut aikaisemmin ymmärtänyt, miten paljon oma mieli ja ajatukset voivat valehdella itsestäni. Miten paljon minulla oli uskomuksia siitä, mitä olin ja mitä halusin. Ajan kulkiessa eteenpäin ja kuvieni muuttaessa muotoaan, huomasin, että sillä ei ollutkaan merkitystä, oliko kuvalla minulle jokin sanoma. Sellainen sanoma, jonka jokainen kanssakulkijakin olisi ymmärtänyt.

Joskus paperille piirtyi vain yksi tai kaksi viivaa. Kun kuvaa katsoi joku toinen, hän näki vain viivat joilla ei ollut hänelle muuta merkitystä. Mutta minulle nuo viivat merkitsivät paljon. Olin kaivanut syvältä sisältäni tunteen, johon liittyi minulle tärkeä tarina. Tarina jonka sisältö avasi minulle ymmärryksen. Ymmärryksen siitä, miksi koen tilanteet suhteessa omiin läheisiini, niin vaikeaksi.

Ajan ja koulutuksen mennessä eteenpäin, huomasin miten maalausten sisältö muuttui. Suorista viivoista alkoi syntymään pyöreitä muotoja. Ymmärsin, mieleni alkoi avautua ja jyrkkä kieltäminen alkoi pehmetä. Minun ei enää tarvinnutkaan hävetä sitä, että olin ollut jotenkin mielessäni vääränlainen. Maalauksen jälkeen, minun oli helppo avata ajatukseni myös muille. Kun kerroin itsestäni, minulle tuli paljon keveämpi olotila. Sain tunteen, että tulen kuulluksi ja nähdyksi sisäisillä tarpeillani.

Näistä sisäisistä tarpeista en ollut koskaan ennen kokenut tulleeni kuulluksi, vaikka olin yrittänyt niistä kertoa. Mutta minulla ei ollutkaan niille sanoja. Tiesin, mitä tarvitsen mutta sanani juuttuivat kurkkuun, ja lopulta koin valtavan pettymyksen itseeni. Olen huono, olen epäonnistunut, minun ei kuulukaan kertoa mitä minä haluan.

Miten ihanaa oli kun valmistuin, oma matkani oli opettanut minua. Ja miten helppoa oli antaa silloin myös muille ohjausta. Matkani jatkui, mutta nyt siihen tuli mukaan myös muita ihmisiä. Heitä jotka tarvitsivat juuri tämän värien antaman välineen, löytääkseen itsensä. Miten paljon työni aikana, sain kokea onnistumisen kokemuksia. Mutta miten paljon kasvoin itsekin, antaessani ohjausta muille. Kunhan vain osasin pysyä nöyränä ja vastaanottavaisena.

Nykyään ihastelen luonnon tuomia kauniita värejä ja väriyhdistelmiä. Katselen merelle, sen välkehtivä ja väreilevä pinta koskettaa minua joka kerta, on meri myrskyisä tai tyyni. Värien ja luonnon kautta, olen löytänyt itselleni sisäisen rauhan. Olen löytänyt tilan ja paikan joka antaa minulle luottamuksen, luonto pitää minusta huolta, jos vain osaan antaa sille mahdollisuuden.