Kirjoittanut Riitta Silander

1.92024

Äänikirjaa kuunnellessani, kiinnitin huomiota omaan tapaani kirjoittaa. Omaan tapaani ilmaista omia ajatuksiani ja mietteitäni. Palaan hyvin usein kirjoituksissa tunteiden tuomaan vääristyneeseen ajatukseen ja toimintamalliin.

Tapa kirjoittaa on minulle hyvin ominainen tapa. Mutta kirjoituksista puuttuu usein kiitollisuus siitä, mitä kaikkea hyvää elämä on minulle antanut. Lukijalle tulee varmasti mieleen, että eikö koskaan mitään hyvää. Kyllä, elämä on tuonut minulle paljon kaikkea hyvää, vastapainoksi kaikille elämän tuomille negatiivisille kokemuksille.

Olen todella kiitollinen siitä mitä minun elämäni viimeiset kymmenen vuotta ovat minulle antaneet. Kymmenen vuotta sitten olin muutoksen rajalla. Muutoksen joka lopulta muutti koko elämäni sisällön, suorittamisesta aitoon tekemiseen ja olemiseen.

Kun elämäni sisältö muuttui, aloin voimaan paremmin ja näin elämän kaiken kauneuden, tietämättä mitä kaikkea sillä oli minulle vielä annettavanaan. Silloin en olisi uskonut, että voisin olla kaikin tavoin hyväksytty muiden ihmisten joukossa.

Sain tehdä sitä työtä mikä oli minulle tärkeintä. Ajan vielä jalostaessa työni sisältöä, siitä lopulta muokkautui juuri minua varten tehty työ. Jouduin luopumaan työni osasta, mistä olisin halunnut pitää vielä kiinni jonkin aikaa. Ajatukseni itsestäni eivät muuttuneet huonommaksi, kuin vain sillä hetkellä kun minulta lähti roolini tuoma arvostus, heidän silmissään jotka minua aidosti arvostivat. Olen kantanut heidän sanojaan sisälläni ja ottanut ne esille aina silloin kun olen kokenut riittämättömyyden tunnetta.

Mitä muuta hyvää elämä on minulle antanut? Rakkautta, ymmärrystä, hyväksyntää, kaikkea sitä mitä olin kaivannut, varmasti koko elämäni ajan. Vieläkin tulee tilanteita, jolloin mieli kyseenalaistaa muiden sanat. Nyt kuitenkin ymmärrän, että vanhat muistot heräävät eloon. Sanoista ja teoista jotka eivät antaneet arvostuksen tunnetta. Koko lapsuuteni ja ensimmäisen avioliittoni aikana tunsin olevani vääränlainen.

Olen tehnyt itseni kanssa töitä, että olen saanut ajatukseni kääntämään suuntaa. Arvottomuuden tunteesta olen hiljalleen nostanut pääni ylös ja katsonut myös itse itseäni arvokkaammin. Palaute minkä elämä on minulle antanut muutoksesta, on positiivinen… Käännän katseeni ikkunaan, näen edessäni rauhoittavan maiseman. Ilmapiiri joka vallitsee ympärilläni on nyt sellainen, minkä joskus toivoinkin olevan. Varsinkin silloin kun elämässä olevat kaaokset ovat vieneet minua, kohti mieleni tuhoa.

Joinakin elämäni hetkinä olin luovuttaa kaikesta, päästää irti ja antaa kaiken vain mennä. Silloin en vielä tiennyt, että elämällä oli minulle vielä yksi muutos, joka lopulta muutti kaiken. Epätoivo muuttui toivoksi ja uskoksi. Elämässä oli minullekin jotain hyvää annettavaa. Ja sitä hyvää olen saanut enemmän kuin olen osannut koskaan haaveillakaan. Nyt on kiitollisuuden aika.