23.6.2024

Halu onnellisuuteen on suuri toive, josta lähes jokainen haaveilee. Saada olla onnellinen siitä kuka on ja miten elää. Jokaisena päivänä haluaa kokea olevansa onnellinen. Olla onnellinen rakkaista ihmisistä ympärillään ja ystävistä, joiden kanssa voi vaihtaa ajatuksia ja kokea hyvää mieltä. Saada rakastaa ja tulla rakastetuksi. Ah, se on elämän suurin arvo, onnellisuuden arvo.

Kun minuus kokee rakkautta ja hyväksyntää ihmisiltä, jotka ovat ympärillä, ei tarvitse olla mitään muuta kuin vain on. Ei tarvitse mitätöidä itseä eikä toista. Ei tarvitse vähätellä, ei olla katkera, eikä kantaa kaunaa mistään. Voi olla onnellinen juuri siitä mitä on ja missä on milläkin hetkellä.

Onnellakin on vihamiehensä. Sen vihamies on kateus. Kun kateus näkee muiden olevan onnellisia, kateus haluaa sen pois hinnalla millä hyvänsä. Yleensä se tapahtuu mitätöimällä muiden onnellisuuden tunne. Nostamalla itsensä näiden yläpuolelle.

Välineitä kateudella on paljon. Moittiminen, selän takana pahaa puhuminen, ilkeily ja ilkeät sanat ovat sen ruokaa, jota se käyttää aina kun näkee muiden onnellisuuden. Kateus tarvitsee omaa negatiivista vihaansa, jotta se saa ruokittua omaa erinomaisuuttaan, mitätöidä ja työntää muut alemmaksi itsestään. Kertoa muiden kykenemättömyydestä hoitaa asioitaan tai elää elämäänsä. Kateus haluaa ruokkia pahansuopaisuuden tunnetta.

Kateus ajaa itsensä sellaisiin ajatuksiin, jossa sillä ei ole hyvä olla. Kateus aiheuttaa ihmisessä inhon tunnetta toisia kohtaan. Inhon tunnetta muiden onnellisuudesta ja hyvästä mielestä. Kateus panettelee muita ihmisiä. Joskus kateus voi olla epäsuora ja panetella ihmistä jolle panettelu ei sillä hetkellä kuuluisi. Ehkä kateudella on edes sen verran häpeän tunnetta, että se ei kohdista vihaansa juuri siihen kohteeseen johon sen haluaisi asettaa vaan ohittaa kohteen ja antaa kaikki vihan tunteensa tulla sellaiselle henkilölle, joka on tavalla tai toisella kateutta aiheuttavan henkilön elämässä.

Kateus, ahdistuu nähdessään toisen onnen. Toisen onnen näkeminen ei ole kateudelta pois, mutta silti se yrittää kaikin tavoin tuhota näkemänsä onnen. Kun kysyt kateudelta, miksi sinä kadehdit. Kateus vastaa, että en ole kateellinen, vaan olen huolissani muista ja heidän onnellisuudestaan.

Kateus on kuin tarina, jossa kuningatar katsoo peiliin ja kuvittelee katsovansa itseään, omaa kuvaansa. Mutta peilissä ei olekaan omat kasvot vaan siellä on kasvot, jotka omistaa hän, jolta kateus haluaa saada onnen. Peilin kuvajainen vaatii kateutta vatvomaan ja märehtimään. Kateus on täysin lamaantunut, eikä osaa kääntää katsettaan itseensä vaan vihaa sitä, jonka kuvajaisen näkee ja kenellä kokee onnen olevan.

Voi kunpa kateus ymmärtäisi, että se voisi myös oppia, ennen kaikkea itsestään jotain. Jos se huomaisi mistä sen kateuden ja pahan olon tunne tulee. Ymmärtäisi, että se onkin sellaista mitä kateus kokee, ettei sen omassa elämässä ole. Mutta kateus on niin sokea, ettei se huomaa. Se voi kadehtia sellaisenkin iloja, jonka kaikkia suruja se ei tunne. Kateus ei ehkä tiedä mitä kaikkea surua peilin kuvajainen on kokenut, ennen kuin sen onnellisuus on saavutettu. Jos kateus tietäisi, ymmärtäisikö se miten vääristyneitä sen havainnot ovat.

Toivon, että kateus ymmärtäisi. Jokainen on kohdannut elämänsä ilot ja surut, jotka ovat muokanneet tunteita ja kokemuksia. Kateuden ei tarvitse kokea katkeruutta omista menetyksistä, omista iloista ja suruista. Kateus voi aina tehdä työtä omien tunteiden kanssa. Mitä emme voi enää saada tai saavuttaa, siihen tarvitaan surutyötä, luopumista ja hyväksyntää.