23.5.2024

Ollessani ala-asteella ensimmäisellä ja toisella luokalla, tunsin olevani lapsi, jolla on vielä kaikki mahdollisuudet elämässä edessä ja se valtava vapauden tunne. Opin uusia asioita, ja halusinkin oppia maailmasta kaikkea mitä silmäni näkivät ja korvani kuuli.

Olin innokas oppimaan uutta ja minulla oli tunne, että pärjään ja ja osaan asioita. Ja jos en osannut, otin härkää sarvista ja opettelin niin kauan että opin. Kun koulu jatkui ja ikää tuli lisää, minusta alkoi tulla vetäytyvä ja pelokas tyttö. En enää ollutkaan se lapsi, joka riemuissaan meni kohti uusia asioita. Tarve oppia asioita katosi ja tilalle tuli valtava häpeän tunne itsestäni. Pelkäsin arvostelua ja ihmisten katseita. Halusin, että minusta olisi välitetty ja pidetty mukavana lapsena. Näin en kuitenkaan tuntenut.

Jostain sisältä syövereistä nousi tunne, että en kuulu enää näihin ihmisiin. En kuulu tähän perheeseen tai oikeastaan en kokenut kuuluvani enää mihinkään. Minulla ei ollut enää mitään eikä ketään mihin kiinnittyä. Häpesin itseäni joka solulla. Muistan kyllä vanhempieni sanovan minulle, että minun tulee hävetä omaa toimintaani ja sanomisiani, mutta lapsen maailmassani en oikein vielä ymmärtänyt, mitä tuon häpeän takana oli. En osannut hävetä, ennen kuin minut siihen opetettiin. Taas näin jälkeenpäin ajattelen, että niinhän se on, lapsi kasvatetaan vanhempiensa omilla häpeän tunteilla.

Lapsuudessa, jossain elämäni vaiheessa minut irrotettiin isästäni. Koin hänen olevan minulle se turvapaikka, jossa tiesin saavani olla sellainen lapsi kuin olin. Isän päivien muuttumisen jälkeen, sain usein häneltä palautteen, miten olin taas tehnyt asioita väärin, miten olin häpäissyt vanhempani.

Isän kiireiden myötä, minulta tipahti kokonaan pohja pois kaikesta siitä mihin olin lapsen uskoni rakentanut. Uskoni siitä, että kykenen paljon erilaisiin asioihin. Ja uskoni turvaan antavaan isääni, joka antoi minulle mahdollisuuden oppia, nähdä ja kuulla asioita. Ei isäni mihinkään kadonnut, mutta hänellä ei vain enää ollut aikaa minulle, kuten aikaisemmin oli ollut. Meillä oli vain hetket, jossa koin valtavaa häpeän tunnetta, pettäessäni isäni odotukset, joita hän oli minulle asettanut.

Minusta häpeä rikkoo yhteenkuuluvaisuuden tunteen. Tulee tunne, ettei kuulu enää kenellekään eikä mihinkään. Ei enää uskallakaan näyttää tunteitaan tai kertoa ajatuksiaan, koska häpeän tunne estää sen. Häpeän edellä kulkee pettymys. Olen luottanut ja uskonut ihmiseen, joka sitten pettääkin luottamuksen. Ei olekaan enää luottamuksen arvoinen, vaan ohittaa lupauksensa tai mitätöi omat puheensa. Tekee ihmisen, joka on luottanut naurettavaksi. Olen uskonut sinuun ja sinun sanoihin mutta ne eivät olekaan olleet oikeita, tarkoituksenmukaisia. Niillä ei olekaan sitä tarkoitusta minkä olen alkuun uskonut niissä olevan. Pettymys joka siitä tulee, vie kokonaan pohjan suhteessa sinuun.

Nousee valtava häpeän tunne, tai oikeastaan kaikki tunteet risteilevät mielessä. Pettymys siitä, että olen uskonut sinua. Pelko siitä, että tulen häväistyksi, viha sinua kohtaan, miksi käytit minua hyväksi ja itsesyytös, miksi uskoin sinun sanaasi. Olisihan minun pitänyt tietää, että sinun kertomasi asia ei ole totta. Lapsen usko ja pettymys omiin vanhempiin nostaa jälleen päätään. Voinko minä koskaan uskoa ja luottaa kehenkään. Onko minulla ketään lähelläni, jonka tiedän puhuvan minulle totta ja jonka sana pysyy, vaikka ajatukset ja mieli muuttuisi.

Usein ihmisellä on omia mielihaluja, jotka muuttavat hänen ajatustaan, omien tarpeidensa täyttämiseen. Silloin ei ole enää väliä vaikka olisi puhunut toiselle jotain, missä ei lopulta ollutkaan mitään tarkoitusta. On vain sanoja joita sanoo, ehkä miellyttääkseen toista. Tulee tunne, enkö olekaan sen arvoinen ihminen, että minulle voidaan puhua niin kuin asia on ja tulee olemaan. Olenko niin vähäarvoinen ettei minun tunteillani ole paikkaa sinun elämässäsi. Joudunko koko elämäni elämään näissä häpeän tunteissa, jotka vanhempani ovat minulle kasvatuksessaan asettaneet.

Kun pettymys ja häpeä tulee, katoaa usko hyvään ja toisen arvostukseen. Ihminen johon pettymys kohdistuu, on asettanut itsensä toisen yläpuolelle, josta sitten sormea osoittamalla ilmaisee että olet alempana, kuin hän itse. Petetylle tulee tunne, että minun paikkani on koko loppuelämän siellä, mistä on pyrkinyt pois, asettamalla itselleen tavoitteita, jotta kokisi olevansa yhtä arvokas kuin kuka tahansa muukin ja jotta vanhempien asettama häpeä ja arvottomuus katoaisi.

Pettymys, jonka lähellä oleva ihminen on tuonut esille lamaannuttaa niin, että kupla jonka on joskus ympärilleen rakentanut, vahvistuu entisestään. Se pieni reikä, joka siinä kuplassa oli, pelon ja häpeän vähentyessä, ja vain siksi, että on uskaltanut luottaa toiseen ihmiseen, on mennyt umpeen. Olen jälleen lähtöruudussa, en kelpaa sinulle sellaisena kuin olen, vaan minun tulee hävetä omaa itseäni, joka haluaa kuulua johonkin, ja joka haluaa uskoa siihen, että merkitsen sinulle muutakin kuin vain häpeän tuottajana. En kelvannutkaan vanhemmilleni enää sellaisena kuin olin.

Onneksi minulla on toinenkin tie olemassa, jos niin haluan, ja kun tunnistan omat häpeän tunteeni. Minähän voin myös hyväksyä esille nousseet tunteet. Minun ei tarvitsekaan olla täydellinen tai riittämätön, eikä tarvitseva. Minun ei tarvitse myöskään kokea haavoittuvuutta, tuntiessani näitä tunteita. Voin rauhassa katsella omia rooleja ja uskomuksia, joiden taakse olen yrittänyt piiloutua. Uskomuksia jotka ovat syntyneet häpeän tunteesta, ja jotka ovat minulle aikoinaan kasvatuksessa hiljalleen muodostunut. Roolit joita elämän varrella olen itselleni tehnyt, jotta kokisin olevani hyväksytty juuri sellaisena kun olen. Ja onhan minulla myös mahdollisuus päästää irti vääränlaisista uskomuksista ja rooleista. Kun lopetan uskomasta itsestäni sitä, minkä häpeän kasvatus on minulle luonut. Voin kaiken jälkeen löytää sisältäni juuri sen henkilön, joka on minulle kaikkein tärkein, minä itse. Ja sisältä syvältä syövereistä löytyy myös lapsi, joka on uskonut itseensä ja uskaltanut olla lapsi, joka uskoo omiin kykyihinsä. On muistettava, että aina on myös mahdollisuus valita.

Kumman tien sinä haluaisit valita?