6.2.2024

Joskus tulee vihaiseksi. Tulee niin vihaiseksi, ettei pysty hillitsemään itseään. Tavarat lentelevät ja ovet paukkuvat. Miksi sitä vihan tunnetta ei voi hallita tai hillitä? Miksi sen vihan pitää olla niin voimakas, että se aiheuttaa pelkoa ja hämmennystä myös ympäristölle? Miksi sitä vihaa pitää purkaa toiseen ihmiseen? Eikö sitä voi purkaa vaikka johonkin tekemiseen ja antaa siinä hiljalleen mielen rauhoittua.

Kun joutuu tällaisen vihan kohteeksi, siinä menee kaikki hyvä mieli kadoksiin. Siitä nousee pelko. Pelon tunne hallitsee ja haluaa piiloutua kuin lapsi peiton alle, olla mahdollisimman näkymätön, jotta viha ei vain kohdistuisi itseen. Mitä hiljempaa on, sen helpompaa on vastaanottaa toisesta lähtevä viha. Mutta onko oikein, että vihaa pitää pelätä niin paljon, että lamaantuu.

Olen jo lapsesta asti pelännyt vihan tunnetta, joka ”tirskahtaa” toisesta ihmisestä. Koen, että toinen ihminen on silloin arvaamaton. Voihan se olla, että minäkin saan rangaistuksen, vaikka en olisi mitään tehnyt tai sanonutkaan, sattunut vain olemaan silloin paikalla. Minusta vihan viljely on vallan käyttöä, eikä vihalla saa hallita ympäristöä ja muita ihmisiä. On hyvin vähän ihmisiä, jotka voivat vaikuttaa toisen vihan tunteen loppumiseen. Viha on tunne sen vihaisen ihmisen sisällä, se on kuin painekattila joka räjähtää, mistä milloinkin.

Kunpa osaisikin lukea toisen mieltä, olla ajatusten tai tunteiden lukija.  Vihastunut on voinut piilottaa aidot tunteensa, on ollut sanomatta tai kertomatta mitään, mitä ajattelee. Hiljalleen paine alkaa kasvamaan, ja lopulta räjähtää. Ei tarvitse olla kuin jokin pieni asia, jota ei voikaan itsessään enää hillitä, ja lopulta se voi laukaista sisällä olevan vihan tunteen. Silloin on kyllä parasta poistua, ettei joudu vihan kohteeksi. Voi sitä aina kysyä, mikä mieltä painaa mutta harvoin vihainen saa kerrottua mitään, koska on niin vihainen. Myöhemmin ehkä sitten, kun mieli on vähän rauhoittunut.

Vihan kohdistaminen toiseen on se sitten sanallista tai fyysistä, saa aikaiseksi kohteessa reaktioita. Joko yrittää puolustautua tai sitten vetäytyy. Puolustautuminen saattaa saada aikaiseksi vain lisää vihaa, tässä vihaisessa ihmisessä. Tulee kyllä mieleen, että miten sitä auttaisi sitä vihaista, jotta olisi taas se mukava ja iloinen ihminen. Tietysti voihan se olla niinkin, että aiheuttaa sen vihan tunteen toisessa ihmisessä, vaikka kokisi ettei olisikaan tehnyt tai sanonut mitään.

Viha tai kiukku on kyllä ihan normaali tunne. Jokainen tuntee sitä joskus, minäkin vaikka sitä pelkäänkin toisessa ihmisessä. Aidon vihan tai kiukun tarkoitus on asettaa rajoja ja antaa energiaa toteuttaa asioita. Ja onhan se niinkin, että jos jättää olematta vihainen, ei ilmaise vihaansa, niin siitä voi syntyä ahdistusta, masennusta tai pahaa oloa.

Mutta vaikka sitä saakin ilmaista, sitä vihan tunnetta, se ei silti anna oikeutta kaataa vihaansa toisen niskoille, huutamalla, määräilemällä tai sättimällä sitä, joka siinä vieressä sattuu olemaan. Ei se vihan tunne ole aina siitä toisestakaan johtuvaa. Viha on ihan oma tunne, joka syntyy omista ajatuksista ja tuntemuksista. Vihan voi laukaista vaikka jokin mitä näkee tapahtuvaksi tai lukee jotain. Tunteet alkaa hallitsemaan mieltä ja järki katoaa.

Voihan ihminen olla passiivis-aggressiivinenkin. Passiivis-aggressiivisen ihmisen vihan tunne muokkaa hänen käytöstään. Ihminen on aina vähän avuton ja itsepäinen. Hän mielellään lykkää tehtäviään tai yleensä asioiden aloittamista. Tehtävät jäävät usein viime tinkaan ja passiivis-aggressiivinen voi paheksua muita ihmisiä. Ja miten sitä voikaan vitkastella ja myöhästellä asioista ja tilanteista, aina ja joka tilanteessa tai paikassa.

Jos sitä ei ole lapsena saanut ilmaista vihan tunteitaan, koska se ei ole soveliasta, sitä helposti sitten aikuisena tukahduttaa vihansa. Vaikka lapsena ei olisikaan saanut ilmaista kiukkuaan, niin tulee siitä kuitenkin tapoja, joilla yrittää peittää omaa vihaisuuttaan. Sitä voi olla hyvin ylikorostunut miellyttämisen tarve. Aina kun toinen taikasauvaansa heilauttaa, vaikka sitä vihan säiläänsä, niin aina on miellyttämässä, jotta toinen ei vaan suuttuisi enempää tai uudelleen. Usein kyllä nousee mieleen elämän syvimmät ajatukset ja tunteet. Tulee pelko siitä, että jos en miellytä niin tuo toinen lähtee ja jättää minut yksin.

Kun olet saanut pienenä ihmisenä itkupotkuraivarin niin vanhemmat käskevät sinun olla hiljaa tai mennä omaan huoneeseen rauhoittumaan, niin minulle on ainakin käynyt. Ja kun kukaan ei aidosti kuullut mistä olin vihainen, niin siinähän opin hallitsemaan omaa vihaani, poistamaan sen omalla tavallani. Opin olemaan puhumatta kenellekään vihastani. Jos kertoisin voisihan se olla, että minut hylätään kokonaan.

Usein minä tulen vihaiseksi niin että puolustaudun huutamalla. Kauan sitten menneessä elämässä, ja lapsuudessakin tästä tulikin lopulta minulle suurempi ongelma ja lisää pelkoja. Ei riittänyt enää, että minut siirrettiin tai siirryin syrjään, vaan vihainen ihminen käytti voimaansa ja tunsin myös fyysisen kivun. Pelko vihaan kasvoi entisestään.

Olen minä harjoitellut sitä oikeaa vihan ilmaisuakin. Kesti kauan ennen kuin opin, että minäkin olen ja saan olla vihainen, varsinkin silloin kun joku loukkaa minua, toiveitani, tarpeitani ja rajojani. On kyllä kestänyt pitkään, ennen kuin olen oppinut ymmärtämään mitkä ovat minun toiveeni, tarpeeni ja ennen kaikkea rajani. Olen alkanut hiljalleen ymmärtämään, että minullakin on oikeus tähän tunteeseen. Mutta vaikka olenkin oppinut ymmärtämään vihaani, ei se silti kuitenkaan tarkoita sitä, että saan olla aggressiivinen ja käyttäytyä toista ihmistä kohtaan huonosti. Pitää tässäkin asiassa olla jokin moraali olemassa.

Tähän harjoitteluun kyllä piti oikein syventyä. Oli pakko ruveta miettimään, millaiset ihmiset, tilanteet tai tapahtumat suututtavat minua. Milloin olen antanut itselleni luvan suuttua tai milloin sulkeudun, kun suutun. Sitten piti ruveta maistelemaan omaa suuttumusta. Miltä tuntuu olla vihainen, tuntuuko se jossain kehon osassa? Ja tuntuuhan se, päässä. Päähän tulee paineen tunne, sydän jyskyttää ja mikään ei oikein onnistu. Ei sitten auttanut muu kuin opetella uudet taidot, ettei tarvitse pelätä verisuonen katkeavan päässä, kun oikein suuttuu. Piti oppia ilmaisemaan selkeästi, mikä suututtaa.