30.11.2023

Mitä on oikeudenmukaisuus? Minusta oikeudenmukaisuus liittyy syyllisyyden tunteeseen. Syyllisyyden tunnetta tarvitaan, jotta syntyy moraali. Oikeudenmukaisuus, joka opettaa meitä kohtelemaan muita ihmisiä hyvin. Opettaa meitä pyytämään anteeksi, kun olemme tehneet väärin. Mutta miten sitten syntyy tuo vääränlainen syyllisyys tai oikeudenmukaisuuden tunne?

Minun lapsuudenkodissa oli vaikeaa olla minä ja ajatella omia ajatuksiaan ääneen. Minun vanhempani olivat usein niitä henkilöitä, jotka päättivät miten toimia ja ajatella. Sitten kasvoin teiniksi ja sain vapaat kädet päättää asioista, nyt ajatellen kuitenkin liian aikaisin. Kyllä niitä päätöksiäni varmasti kritisoitiin mutta en enää välittänyt siitä. Jotenkin repäisin itseni irti kaikesta. Opin olemaan välittämättä. Kyllä se syyllisyys siellä sisälläni riehui mutta koin että minulla on oikeus toimia omalla tavallani. Se oli silloin minusta oikeudenmukaista. Oikeudenmukaista minua kohtaan, olihan minua rajoitettu koko minun lapsuus. Ei silloin tullut mieleenkään oliko tapani toimia oikeudenmukaista minun vanhempiani kohtaan. Mitä olivat rajoittaneet minua silloin pienenä.

Miten minua sitten rajoitettiin? Tunsin, että minua syyllistetään, vaikka yritinkin tehdä parhaani. Ajattele kun teet tai sanot noin miltä siitä toisesta tuntuu. Tai sitten minulle esitettiin kysymys, mitä sinä teit, silloin kun uskalsin ilmaista, että minua on kohdeltu väärin.

Muistan, miten minua kiusattiin koulumatkalla. Lopulta kun sain siitä sanottua kotona, minulta kysyttiin mitä minä tein, että minua kiusattiin? No enhän minä mitään tehnyt, en ihan oikeastikaan tehnyt mitään. Kävelin koulusta kotiin ja sieltä ne tulivat, minun takaa ja kaatoivat minut nurmikolle ja heittäytyivät päälle. Ja kyllä muuten pelotti, olinhan vasta kahdeksan vuotias pieni tyttö, joka kuvitteli kaikkien olevan minulle ystävällisiä. Kai se pelko ja arkuus minussa sitten jotenkin näkyi ulospäin. Sillä sitä minä olin, hyvin pelokas ja arka pieni tyttö.

Siinä se taas oli, se syyllistäminen. Olisiko pitänyt olla ihan kokonaan näkymätön, vielä enemmän mitä olin. Yritin nimittäin kaikin tavoin olla hajuton, mauton ja mahdollisimman näkymätön kodin ulkopuolella, ja kotonakin. Pelko antoi siihen lisänä vielä vahvistuksensa. Oli vaikeaa puolustaa itseään, kun vanhemmat olivat koko itseni puolustamisen tainnuttaneet omilla vaatimuksillaan ja odotuksillaan.

Kyllä pisti miettimään miten minun olisi pitänyt olla, ettei näin tapahtuisi enää uudelleen.  Aikojen kuluessa, olen usein miettinyt, miten minun olisi pitänyt tehdä toisin, että niin ei olisi tapahtunut. Lopulta sitä syyllistää jo itse itsensäkin, kun antaa toisen kohdella huonosti, eikä puolustaudu. Tulee tunne ettei ole oikeutta tuntea tuota tunnetta, jonka toisen väärinkohtelu aiheuttaa. Minussa on varmasti jotain vikaa, kun minua kohdellaan näin ja siksi tuo toinen on oikeutettu silloin myös kohtelemaan minua huonosti. Minähän olen kuitenkin tehnyt jotain väärin, niin että olen ansainnut tämän kohtelun.

Kun olen hiljalleen uskaltautunut sanomaan myös ei asioille, joista koin syyllisyyttä, on elämä helpottunut huomattavasti. Menneisyyden epäterveet ihmissuhteetkin ovat väistyneet ja olen uskaltautunut tulemaan näkyvämmäksi kuin silloin aikaisemmin. Enää ei tarvitse syyllistyä kaikesta kritiikistä mitä eteen tulee. Minullakin on vapaus valita, että minua kohdellaan hyvin. Syyllisyyden tunne ja oikeudenmukaisuus ovat nyt tasapainossa.