Mietin joskus, miten paljon minuun sattuu torjunta, ja kuitenkin minunkin tulee torjua toisen tarpeet, silloin kun kuuntelen enemmän itseäni. Toisin sanoen, kuuntelen mitä minä sillä hetkellä tarvitsen. Ai että, miten se nostaa syyllisyyden tunteen.

Tulee taas lapsuus mieleen, kun en ollut vanhempiani ja sisartani varten, koin syyllisyyttä siitä, että olin itsekäs. Vielä parisuhteessakin lasteni isän kanssa, tuo syyllisyys nosti päätään. Minun tuli huolehtia muista ensin ja sitten vasta minä itse. No eihän sitä minä itse tunnetta tullut koskaan, kun oli niin paljon tekemistä suhteessa muihin.

Kun vihdoin tuli tilaa itselleni, niin tein asioita syyllisyyteni kautta. Kyllä oli sisäänrakennettu tuo syyllisyys. Tuntui ja tuntuu vieläkin joskus, vaikka parisuhde on jo vaihtunutkin, ettei minulla saa olla tilaa itselleni. Siinähän sitten taas pinnistelet. Heikkona hetkenä teen itseäni vastaan, jaksamisen äärirajoilla, kun syyllisyys huutaa, että pakkohan sinun on tehdä ja olla muita varten, ettei missään hetkessä sanota laiskaksi tai hyväksikäyttäjäksi. Ja miten sitten minun kiltteyttä onkaan hyväksikäytetty. Lukuisia kertoja varsinkin silloin kun en ole pystynyt pitämään kiinni omista rajoistani. Kun se syyllisyys on siinä heti kärkkymässä, jos sanon en nyt halua tai kykene. Siinä sitä sitten punnitsee, kenen tarpeet tässä ovat tärkeimmät, minun vai sinun vai ihan peräti teidän.

Tässä nykyisessä parisuhteessa olenkin oppinut miettimään, milloin minä olen tärkeä ja milloin tuo mies tuossa vieressä. Olen mielestäni onnistunut siinä aika hyvin. Osaan jo sanoa ei ja osaan myös ohittaa minun omia tarpeitani, jotta myös mies tulee huomioiduksi, omine tarpeineen. En tarkoita, että olisin koko ajan saatavilla, mutta en koe että hylkäisin hänet kokonaan. Kyllä on muuten vaikeaa parisuhteessa yrittää olla oikeudenmukainen molempia kohtaan. On kuin tasapainoilisi narulla. Ajatusten tulee keinua oikealle ja vasemmalle, ja pitää punnita pitkin matkaa tekeekö nyt oikein vai väärin, jotta molempien tunteet ja tarpeet tulee huomioiduksi. Solmujen selvittelyä kerrakseen.